sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Luokkaretki 25.2.2021

 Enpäs olisi uskonut että pääsen vielä tällä iällä luokkaretkelle mihinkään. Lähdin näin aikuisena vielä opiskelemaan matkailualaa vaikka maailma on vähän hullu, mutta eiköhän se korjaannu vielä jollekin tasolle. Ihmisillä on suuri tarve matkustella ja minulla on tässä pari vuotta aikaa opetella nämä hommat. 

Alkuun vähän jännitti miten tulen toimeen luokkakavereiden kanssa, kun heistä suurin osa on 16 vuotiaita tyttöjä. Hyvin minut on otettu vastaan vaikka en ymmärrä puoliakaan heidän jutuista ja minun vitsit harvoin osuu perille 😀

Riisitunturin kansallispuisto on n. kahden tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä. Lähdimme matkaan kolmella autolla ja kaksi näistä ajoi harhaan ja viimeinenkin vain seurasi perässä. Ajokeli oli hyvä ja pääsimme kuitenkin perille 11 aikaan päivällä. 


Tavoitteena oli patikoida Riisin rääpäsy reitti 4,3km. Aikaa meillä oli varattuna kolme tuntia ja luotimme siihen että hiihtolomalaiset ovat tampanneet reitin kävelykuntoiseksi lumisateista huolimatta. Lumikengät olivat mukana mutta niitä ei tarvittu. Reitin alku oli ihan perus metsämaisemaa runsaalla lumella höystettynä.


Melko pian maisema muuttui todella valkoiseksi. Keli oli muutenkin pilvinen ja huipulla vielä erittäin sumuinen. Hieman aavemainen tunnelma kun ympärillä pelkkää valkoista.


Kiva kontrasti





Ylhäällä pysähdyimme nuotiolle syömään eväitä. Makkara maistuu retkeillessä aina 😎


Riisitunturin autiotuvalla on tulentekopaikkoja, puuvaja ja kuivakäymälä.




Alaspäin kävellessä alkoi näkyvyys paranemaan. Mielessäni mietin kuinka erilaiselta paikka näyttäisi selkeällä kelillä, tähtitaivaan loisteessa tai revontulten alla... Pitänee käydä uudestaan.
Aikaa meillä meni tähän kierrokseen reipas kaksi tuntia. 





Parkkipaikan läheisyydessä on tunnelmallinen kahvila jonka palveluja suosittelen käyttämään.






Luokkaretki 25.2.2021

 Enpäs olisi uskonut että pääsen vielä tällä iällä luokkaretkelle mihinkään. Lähdin näin aikuisena vielä opiskelemaan matkailualaa vaikka ma...